Aurinkoa!

Kokkolan Uiva venemessujen yleisöä 

Vihdoinkin! Aurinkoa.
Tämän kesän mittapuun mukaan sää Kokkolassa oli erinomainen.

Perjantain harmaat pilvet vaihtuivat aurinkoon ja leppoisaan tuuleen. Perjantain kadoksissa ollut yleisö saapui paikalle runsain joukoin heti aamusta. Tämän kesän vaihtelevat säät ovat opettaneet ihmiset lähtemään liikkeelle hyvän sään aikaan.

Postijahdilla vilkasta

Image Eilen myöhässä saapunut Postijahti koki tänään yleisö ryntäyksen. Miehistön yrittäessä nukkua kertynyttä univelkaa pois kävi laivan kannella jatkuva askelten kopina. Postijahtiin voi tutustua vielä huomenna.

 

 

 

 

Tuulinen sää haittasi messuohjelmaa

Image Vaikka sää oli ihanteellinen purjehtimiseen niin purjehduskoululaisten leiri-cup peruttiin vallitsevien sääolosuhteiden takia. Junioreille sää olisi ollut liian vaativa. Purjehdusseura GSF:n järjestämien yleisöpurjehdusten peruuntumiseen syynä oli veneiden ja kippareiden puute. Parasta aikaa käytävät H-veneiden MM-kisat verottavat viisi venekuntaa. Sunnuntain osalta tilanne on avoin. Peruutusten listalle tuli myös meripelastusnäytökset helikoptereineen ja ilman.

 

 

Kiinnostunutta yleisöä riitti osastolta toiselle

Image Viranomaisveneet, meripelastus ja Kokkolan Merisaukkojen veneillä riitti myös vilskettä. Tänään paikalla oli myös meripelastusalus Pietarsaaresta. Yleisölle esiteltiin veneitä, laitteita ja kerrottiin toiminnasta. Merisaukkojen sukeltajat kertoivat omasta harrastuksestaan ja yhdistyksen toiminnasta.

 

 

 

Image Päivän aikana nähtävillä oli useampia SWAN-purjeveneitä. Aamupäivän aikana saapui paikanpäälle toinenkin Swan ja kiinnittyi näytteillä olevan Swanin kylkeen.

 

 

 

 

 

Image Jos oli kiirettä veneiden esittelijöillä niin kiirettä oli myös tarvikeosastolla. Epäilemättä asiakkaita oli liikkeellä koska ihmiset kantoivat käsissään ankkureita, istuintyynyjä, liinoja ja köysinippuja. Lieneekö Nautikulman osastolla ollut hyvät messutarjoukset vai onko Kokkolassa vain niin huutava pula venetarvikkeista. Pääasia, että kysyntä ja tarjonta kohtasi ja kaikki ovat tyytyväisiä.

 

Image Nexi-tuotteen telttasauna oli lämpimänä koko päivän. Kätevä sauna kulkee mukana niin veneessä kuin autossakin. Saunan pystyttää nopeasti ja purkaminen käy käden käänteessä. Hormi pakataan kätevästi saunanpesään. Viereisellä osastolla oli esillä T:mi Timo Jokisen telttasauna ja kätevä aurinkoenergialla lämpiävä suihku. Osastolla oli myös hyvä messutarjous kylpytynnyristä.

Minorin suurin oli tilava, hyvin varusteltu ja tukeva

Image Minor 37 näytti yllättävän tilavuudellaan. Moni veneeseen tutustunut kertoi veneen näyttävän pienemmältä ulkopuolelta. Ohjaamon yhteydessä on reilun kokoinen tila ruokailua tai vaikka vain istuskelua varten. Edessä kuin takanakin on tilavat makuutilat. Kuulemma moni oli hämmästynyt kuullessaan, että Sarins Båtar on kokkolalainen veneenvalmistaja. Ehkäpä alan harrastajille asia on ollut selvä mutta monille muille ei. Kokkolan Uiva on hyvä tilaisuus esitellä tuotteitaan ja yritystään suurelle yleisölle.

Voiko pohjoisessa olla riittävästi yleisöä

Image Ehkä täällä ei ole niin paljon yleisöä kuin etelässä mutta paljon oli tänään täälläkin. Ilmeisesti paikan päällä tehtiin myös venekauppojakin, koska muun muassa yksi Grandezza sai erikoisluvan lähteä koeajolle kesken messupäivän.

Käytettyjen osastollakin tehtiin koeajoja. Kommenteista päätellen Kokkolan Uiva venemessut on todettu kivaksi kesätapahtumaksi ja useammasta suusta on kuultu toive, että tapahtuma järjestettäisiin jatkossakin.

Perjantain yleisövajausta paikattiin auringon avustuksella tänään. Nyt jäädään jännityksellä odottamaan sunnuntain säätilaa.

Pikku pähkinä purtavaksi kaikille lukijoille

Image Mikä mahtaa olla viikonlopun kuvatuin kohde?

Paikan päällä käyneet löytävät vastauksen todennäköisesti omasta kamerasta tai kännykänkamerasta.

Vastauksen näette Kokkolan Uiva sivuilta huomenna.

Viimeksi päivitetty ( 09.08.2008 )
 
Kipparilehti kiersi Kokkolassa
Veneilylehtiä lukemalla ei uskoisi, että elämää on myös kehäkolmosen ulkopuolella. Kipparilehti
Lue lisää...
 
Lehdistä poimittua
Kokkolan Uiva 2008 venemessu uutisointia paikallisissa lehdissä.
Lue lisää...
 
Suosittu yleisöpurjehdus

Aurinkoinen sunnuntai on kerännyt messualueelle jo aamusta yleisöä. Päivän vetonaulaksi muodostuu ehdottomasti GSF:n järjestämä yleisöpurjehdus.

Lisää messutunnelmia myöhemmin. 

 
Aurinkoa!

Kokkolan Uiva venemessujen yleisöä 

Vihdoinkin! Aurinkoa.
Tämän kesän mittapuun mukaan sää Kokkolassa oli erinomainen.

Lue lisää...
 
Ohjelman muutoksia

Junioreiden leiri-cup purjehduskilpailu on peruutettu. Purjehduskoululaisille vallitseva keli on liian vaativa.

Lue lisää...
 
Canorama
mainostoimisto mediakit www-sivuja, optimointia, hakukonemarkkinointia ja mainontaa